Vielä on kesää ja lämpöä, valoa jäljellä, ja se, jos mikä täytyy retkinä hyödyntää. Tällä kertaa lähdettiin kevyiden reppujen retkelle; mukaan termarit täynnä kaakaota ja kahvia, herkkueväskeksejä ja seikkailumieltä. Suunnaksi otettiin Valkeakoskella oleva Rapolan linnavuori, jonka opasteiden ohi on niin monta kertaa ajettu. Nyt oli aika käydä paikan päällä.
Metsä oli jo kovin syksyinen. Maaruska tervehti väriloistollaan, puut pitelivät vielä tiukasti lehdistään kiinni. Pienet ja suuret tammet heiluttelivat oksiaan ohi kulkiessa ja tulivatpa paikan vahdit, orava ja käpytikka, samaan puuhun meitä tarkkailemaan. Keskimmäinen bongaili erivärisiä sieniä ja kukkia ja Esikoinen etsi jälkiä jousimiehistä ja ritareista. Jokainen opastaulu tuli tarkkaan katsottua ja luettua ja voi sitä mielikuvituksen rikkautta, mitä ne saivat aikaan! Aluksi harmitti, kun paikalla ei ollutkaan oikeata linnaa, tähystystorneja ja ritarin haarniskaa, mutta nopeasti se mielikuva ja odotus meni ohi. Kivivalleille kuviteltiin komeat puiset seinät torneineen, maakuoppiin tulisijat ja öljytynnyrit ja maisemakohdilla häivytettiin edessä oleva metsä kadoksiin. Puiden seassa vilisi jousimiehiä ja aina ne onnistuivat livahtamaan näköpiiristä karkuun. Susia ja käärmeitä karkotettiin tömistämällä maata, ihan varmuuden vuoksi.
Sudenkuoppa pysähdytti isommatkin seikkailijat. Samoin keskellä linnoitusaluetta oleva suuri suppa, harjuhauta. Maisemakohdissa näkymät olivat edelleen upeat, vaikka metsä onkin venähtänyt hieman liian pitkäksi. Muinaiset merkkitulet ovat loistossaan olleet varmasti huikeanhuikea näky eikä linnavuorta varmastikaan ole helposti päästy yllättämään.
Kalmistossa kaikuivat menneisyyden äänet. Kiviröykkiöt herättivät kovasti kysymyksiä, mutta onneksi luurankoja ei kivien välistä löytynyt. Viereiseltä pellolta kaikuivat nykyisyyden ammuut; jossain kaukana lehmät laitumelta tervehtivät retkiläisiä. Istahdettiin syömään eväät vanhojen riippakoivujen juureen, ehkä jonkun rohkean ritarin hautakivien päälle. Kysyttiin muinaisilta toki lupa ensin ettei kukaan ilmestyisi paikan päälle kummittelemaan. Se taisi tehota, sillä vain leppäkertut ja päiväperhoset tulivat eväshetkelle mukaan.
Syksyinen valo sai paikan näyttämään kuin hdr-kuvalta, kun värit ja kontrastit vastavalossa häikäisivät silmiä aurinkolaseista huolimatta. Vai olikohan se vaan menneiden kaikujen aikaansaama tehoste? Jotain maagista tässä paikassa on.
Hieno ja vaikuttava paikka, kaikenikäisille.
Lisätietoa: Rapolan linnavuori
Kannonnokalla 